
Tulipa sitten käytyä kesälomalla elokuun alussa Skotlannissakin, kun Sannalla oli maisemissa vaihtaritapaaminen ja ystäväpariskuntamme sattui olemaan samaan aikaan kotonaan Kilsyth-nimisessä kylässä, lähellä Glasgow'ta. Viimeksi näimme heitä täällä Helsingissä, uudenvuodenaattona luonamme.
Skotlanti oli kyllä niin hieno ja uskomattoman ystävällisiä ihmisiä täynnä oleva maa, että sinne on pakko päästä vielä useasti uudestaan, varsinkin kun nykyisin pääsee jo edullisesti suorilla lennoilla Suomestakin esimerkiksi Edinburghiin. Ja seuraavalla reissulla ei sitten unohdu perhokalastusvälineetkään matkasta! :)

Helsingin kuukaudet pyörii niin vinhaa vauhtia etiäppäin, ettei ees nettisivut pysy peräsä. Ystävät ja tuttavat löytää miehen helpoiten feispuukista, ja sinne ilimestyy säännöllisen epäsäännöllisesti jottai kuvamateriaaliakin. Tänne nettisivuille kirjottelen sitte vähintään kerran tai kahesti vuojesa.
Makiaa kessää kaikille teille jokka tämän jostain syystä eksyy tänne lukemaan, hymyillään ku tavataan!

Kesäkuisen Helsinkiin muuton yhteydessä tuli tehtyä pienimuotoinen periaatepäätös jättää kuvaushommat ja jäähallit joksikin aikaa reilusti taka-alalle, mutta niinhän siinä vain kävi kun Bewe Sportin puuhamies Teuvo "Teukka" Ulander sai tiedon muutosta, että Nördikseltä sitä mies itsensä löysi. Tosin vielä pikku-nördikseltä, eli harjoitusjäähallista, jossa Bewe Sport kaukalopallon SM-sarjamatsinsa pelaa. Saa nähdä kuinka kauan sitä malttaa pysyä poissa siitä isommasta jääladosta. Hjallishalliin en kuitenkaan ihan heti oo menosa, uskokaa pois!
Katso tästä Bewe-Blueball matsin raportti kuvineen.

Kallio Rocks & Helsinki shakes!
Aika Helsingissä lentää siivillä mahtavien frendien ja mukavien duunikavereiden johdosta siihen malliin, että kohta on varmaan jo syksy ja sateet. No ei ehkä ihan, kesää on onneksi vielä jäljellä vaikka kuinka paljon, Hietsu on yhä kokematta, mutta lauantaina siihenkin taitaa tulla muutos, kun on töistä ensimmäinen lauantaivapaa tälle kesälle ja tarkoitus eksyä rantalentistelemään frendien kanssa.
Kaupungin kulmat alkaa vähitellen hahmottua miehelle, ratikat (täällä on jopa ilmastoitujakin!! ;) vievät miestä ympäri kaupunkia ja metrolla pääsee suoraan kämpiltä töihin, tosin kaupunkikeskustan maisemat metrossa on vähän tylsempiä mitä ratikalla, josta oheinen kuvakin on (kuva 3T ratikasta, joka vie miehen ulko-oven edestä kohti Helsingin rautatieasemaa).
Taustalla Samuli valmistautuu henkisesti illan cityrientoihin, upeasta kuvasta kiitokset Rikulle.
Niinhän siinä sitten kävi että ukko otti ja muutti töiden mukana Helsinkiin toukokuun vaihtuessa kesäkuun puolelle. Elämä täällä tsadissa o alakanu sujua, metrot, ratikat ja parit kapakatkin on tulleet tutuksi töiden ohella. Kuvausduuneja teen edelleen satunnaisesti työvuorojen antamien aikataulujen mukaisesti.
Nyt eikun Juhannuksen viettoon, aurinkoisia kesäpäiviä!

Kaukalopalloliigan parhaat kaudelle 2007 - 2008 on jälleen valittu. RB-Oulun nettisivut saivat jo kolmannen kerran tunnustuksen Liigan parhaina sivuina. Aikaisemmat kerrat ovat kausina 2003 -04, 05 -06 (kuvan kotka) ja viime kaudella, eli 2007 -08. Olen toiminut kuvaajana RB-Oulun nettisivuille vuodesta 2004 lähtien, tänä aikana on vuoden parhaat kaukisliigan nettisivut-palkinto siis osunut kohdalle 2 kertaa.
RB-Oulun www-sivujen työryhmä:
- sivujen uutisointi & sisältö/asettelu,ylläpito: Jouni Qveflander
- sivujen suunnittelu & ylläpito: Veli-Matti Viippola
- otteluraportointi: Valtteri Matturi
- valokuvaus, kuvankäsittely: Jari Aikio
Lisää aiheesta RB-Oulun nettisivuilta.

Oulun Kärpät on jälleen kerran SM-liigan mestarijoukkue. Yhteistyö Radio Megan kanssa toi mahdollisuuden tehdä Kärpät Suomen Mestarit - Radio Mega 20 vuotta -juhlajulisteen, josta pienoiskuva ohessa. Julisteet ovat A2 kokoisia, ne tulivat jakoon Urheilu R.Rintamäen Kärppäshoppiin keskiviikkona, ja ovat maksuttomia.
Lainaus Radio Megan uutissivulta:
"Kärppien mestaruusjulisteet jaossa Urheilu R.Rintamäellä Oulussa Kärppien mestaruusjulisteiden jako alkoi keskiviikkona Urheilu R.Rintamäellä Oulussa. Julisteet ovat toteuttaneet yhteistyössä Radio Mega ja oululainen valokuvaaja Jari Aikio. Julisteet ovat ilmaisia.
Julisteet ovat jaossa Rintamäellä alakerrassa, jossa myydään Kärppien virallisia mestaruustuotteita. "

Nyt se sitten paljastui, Raimo "Raipe" Helmisen menneisyyteen haudattu Kärpät-historia!
Lainaus Kärppien tiedotteesta:
"Suomalaisen jääkiekkoilun legenda Raimo "Raipe" Helminen, joka kansainvälistä uraansa lukuun ottamatta on aina kamppaillut Ilveksessä, on edustanut varhaisina vuosinaan myös kärppäjunioreita!
Eniten A-maaotteluja maailmassa (331) pelanneen kuningasleijonan pitkää ja menestyksekästä uraa kunnioittaen Oulun Kärpät halusi muistaa viimeistä kertaa Oulussa – ainakin runkosarjassa – pelaavaa Helmistä. Hän sai valokuvamuiston lyhyestä, mutta sitäkin historiallisemmasta kärppäjunnutaipaleestaan.
Helmisen kärppätarina ajoittuu vuoteen 1979, jolloin Saksan Landshutissa pelattiin kansainvälinen kutsuvierasturnaus. Kärppien juniorit osallistuivat tähän turnaukseen useasti 1970-luvulla, vastustajina joukkueella oli useimmiten nuorisomaajoukkueita Euroopasta. Vuonna 1979 matkaan oli lähdössä ikäryhmän 1964 C-juniorit – rippikouluikäisiä nuoria miehiä. Kärpät päätti vahvistaa seurajoukkuettaan kutsumalla mukaan kolme ikäryhmän suomalaista huippua. He olivat Ville Siren (Ilves), Matti Kautto (JYP) ja Raimo Helminen (Ilves). . .
. . . Kärppäjunnujen matka oli menestys. Neuvostoliiton ja Tshekkoslovakian maajoukkueet veivät kärkisijat, mutta Kärpät oli kolmas ja jätti taakseen niin Saksan, Sveitsin, Itävallan kuin Ruotsinkin maajoukkueet. . .
. . . Suomalaiselle kiekkolegendalle muistolahjat ennen Ilves-ottelun alkua luovuttivat toimitusjohtaja Juha Junno, hallituksen puheenjohtaja Seppo Arponen, Kärpät Fan Clubin puheenjohtaja Heikki Haverinen ja ikäryhmän -64 -turnausjoukkueen kapteeni Hannu Hilli. Historiallisen valokuvataulun ja kärppäpaidan lisäksi seura luovutti Helmiselle tulevia vapaapäiviä ajatellen golfpalloja, Kärppien keittokirjan ja täytetyn kärpän. "
Näin se lähti Raimo "Raipe" Helmisen mukaan äijien tekemä Kärppien Pöydässä -keittokirjakin!
Lisää aiheesta löytyy Kärppien nettisivuilta

Euroopan seurajoukkueiden viimeinenkin mestaruusturnaus Pietarissa meni veli venäläisten tahdissa, kun Metallurg Magnitogorsk teki Sparta Prahan maaliin 5 osumaa tsekkiläisten 2 vastaan. Finaalin alkutahdit sujuivat melkein kaksi erää tasaväkisesti 2 - 2 numeroin, mutta sitten parin tsekkiläisten nukahduksen avustamana Metallurg meni menojaan ja voitti mestaruuden lopulta numeroin 5-2. Yksi ottelun ehdottomista sankareista oli entinen Sparta Prahan pelaaja tsekkiläinen Jan Marek, joka tekikin kaksi maalia entistä seuraansa vastaan.
Kuvassa mestarijoukkue Metallurg Magnitogorsk juhlimassa Silver Stone-pokaalin kera.
Turnauksen tulokset 2008 European Champions Cup -sivuilla

Jarin vuosi 2008 starttaa vauhdikkaasti 9. - 13. tammikuuta Oulun Kärppien mukana Pietarissa, jossa pelataan järjestyksessään neljäs ja samalla viimeinen nykymuotoinen European Champions Cup -turnaus. Kärpät on osallistunut Suomen Mestareina kyseiseen turnaukseen aiemmin vuosina 2005 ja 2006 ja saavuttanut molemmilla kerroilla hopeaa.
Miten se vanha sananlasku sanoikaan? Kolmas kerta toden sanoo... toivotaan niin!
Lisätietoja turnauksesta 2008 European Champions Cup -sivuilla

Kärppien pöydässä -kirja julkaistaan perjantaina, 2. päivä marraskuuta, jolloin se saapuu uunituoreena painosta.
Virallinen tiedotustilaisuus järjestetään medialle Oulun Energia Areenan Kärppäklubilla päivällä, jonka jälkeen seuraa kirjan julkaisutilaisuus Oulun Stockmann-tavaratalon Akateemisessa Kirjakaupassa klo 17.00-18.00. Akateemisen kirjakaupan julkaisutilaisuudessa on mukana kirjan kokkaajina toimineita kärppähenkilöitä, pelaajia, sekä kirjan tekijät: Timo Nykyri, Janne Pekkala, sekä Jari Aikio. Akateemisen tilaisuudessa kirjaa voi ostaa ja siihen voi hakea halutessaan paikalla olevilta kärppähenkilöiltä myös nimikirjoitukset. Tilaisuudet juontaa Lauri Salovaara.
Lisätietoja kirjasta voi kysyä yhteystietojen kautta.
Kärppien pöydässä -kirja PORTFOLIOSSA
Eiku kokkaamaan ja syömään!

Oululainen lastenmusiikkiorkesteri Taskumatit on astunut urallaan uudelle aikakaudelle. Siirtyminen areenarock-osastolle Metallican, J.Geils Band:in ja Sentencedin rinnalle tuli bändille täysin yllättäen kun syksyn Kärppämatseissa Raksilan Energia Areenalla alkoi kajahdella bändin Imurimies-biisi.
Taskumatit-orkesteri on sukurasitteiden lisäksi yhteistyökumppani valokuvauksen, cd-kansien suunnittelun ja taiton sekä muun oheistoiminnan saralla.
Puolen Suomen valtalehti Kalevakin uutisoi asiasta näyttävästi, niin Peto-liitteessään, kuin Kaleva-Plus verkkosivuillakin.

Kesän ja alkusyksyn mittava urakka, Kärppien pöydässä -kokkikirja on vihdoinkin valmis ja painokoneet ovat käyneet kuumina siihen malliin että kirja on jo sidontavaiheessa odottelemassa kansiaan. Kokoa kirjalle kertyi kesän kuvaus- ja haastattelusessioiden perusteella kokonaista 120 sivua, kuvia kirja pitää sisällään yli 130kpl, ruokaohjeita ja -reseptejä siinä on noin 120 erilaista.
Kirja julkaistaan marraskuun alkupuolella ja siitä tullaan tiedottamaan eri medioissa. Oli todella hienoa olla mukana projektissa yhdessä mestarikokki Janne Pekkalan, kynä-kauhamies Timo Nykyrin, Hands Up Oy:n Janne Miettusen ja muun Hands Up -väen sekä tietysti kaikkien kirjassa kokanneiden ja haastateltujen henkilöiden, eli entisten ja nykyisten kärppäpelaajien, valmentajien sekä taustahenkilöiden että myös yhteistyökumppaneiden kanssa.
Vielä kerran suuret kiitokset kaikille urakkaan osallistuneille!

Kesällä kuvatut Capricode Oy:n www-sivujen uudet kuvituskuvat ovat nyt netissä. Lisää kuvia näkyy uutisen linkin kautta yrityksen omilta nettisivuilta.

Kesän korvilla varmistui miehelle melkoinen unelmien urakka - "Kärppien pöydässä" kokkauskirjan kuvaukset, sivujen taitto sekä ulkoasun suunnittelu Hands Up Oy:lle yhdessä Kärppä-äijien reseptien, Pekkalan Jannen kokkausten ja Nykyrin Timon tekstien kera. Kärppien pöydässä -kirjan yhteydessä pelaajat pääsevät toteuttamaan itseään kauhan ja hellan ääressä. Kirja tulee markkinoille isänpäivän alla ja Joulumyyntiinkin kirja ehtii loistavasti, joten olkaapas tarkkoina!
kuva:
Kuvassa Kärppien moninkertainen Suomen mestari ja kauden 2007 mestarijoukkueen kapteeni Jari Viuhkola yhdessä Ravintola Pannun vierailevan italialaiskeittiömestarin, chéf Cristian Broglia:n kera.

Eli taas on aika ylioppilaskuvausten. Tuoreet larvannot rientävät studioihin ja perhe- sekä kaverikameroiden eteen, lippa vinoon ja ruusut syliin, kiva taustakangas tai perheen pihapuska taakse, naamaa näkkärille ja upea setti on valmis, vai onko? Vaihtoehtojakin löytyy, jos on uskallusta ja mielikuvitusta.
Valokuvaus - muotokuvat -osioon lisätty otoksia vuosien takaa, ajalta jolloin vielä pokkaridigi oli kova sana allekirjoittaneellekin - oi niitä aikoja, ei tosin ole kovinkaan suuri ikävä niitä pokkarikameran aikoja, kuvauksia kylläkin.

Dä dä dä DäddäDää!
Nyt se on sitten nähty, oma kännykkäploki o auki, kuvia tulee niinku nimi sanookin, kännykkäkamerasta, "rakas päiväkirjani"-tyyliin, tai sitten lievän sensuurin läpi. Kielenkäyttöä tuun suorittaan iha omalla murteella, just niinku puhunki, elikkäs Oulusta ollaan ja kehataan sanua. Enkä pelekää polliisia ja syön Sisuaki. Vieraskirjaa näillä sivuilla ei oo, eikä taija tullakkaan, mikäli se o kiinni tuosta armaasta pikkuproidista joka hoitelee noita meijän mafian koodailuja (tosin tuolta enklanninkieliseltä puolelta voi MySpace.com'in rekisteröityneet käyttäjät jättää palautetta jopa "vieraskirjaanikin", helppoa eikö totta?). Palautetta otan mielellään vastaan, sitä voi lähettää myös meilillä, osotteen löyät näiltä samoilta sivuilta, jos viittit vähä tsiikailla ympärilles... Mutta nyt pitemmittä puheitta, Klara Wappen!
Ai niin, kuvatekstiä: kuva o otettu Oulun Tiedekeskus Tietomaan uudesta ILLUUSIOT-näyttelystä, josta löytyy muutama kuvateos 3D-muodossa plokin pitäjältäkin, käykäähä kattomasa ja tutustumassa! Kiitokset kuvanotosta Aleksi Mellalle!
Ja jottei tottuus unohtus, uskonhan mää horoskooppeihinkin, varsinkin näihi laphilaishiin, saa nähä pittääkö tää paikkaasa ees tänä vuonnakaan =)
Vesiäijä (21.1.-19.2.)
Kevhäälä nämät lutraajat friskaanthuvat mahottomasthi ja alkhavak kukkimhan ko methäperän ämmän kukhapenkhi kesälä. Rakhauen asioisha vesimiehet oovak kyllhä koko alkuvuen aikha laila ulala. Jaa no vishin syksypuolela voi ollha että törmhäät yhtheen tyyphin, mutta ei voi sanoa varmhaksi. Jos niin käyphii, niin siinhä sitä olhan. Palluuta entishen ei ole.

Vuosi sitten, tarkalleen 2. lokakuuta 2005, itsensä viimeisellä "The Funeral" -keikallaan kuopannut Oululais-Muhoslainen metallibändi Sentenced sai vihdoinkin markkinoille fanien kauan odottamat "Buried Alive" dvd- ja cd-julkaisut. Kyseisellä live-taltioinnin dvd:llä on extroina mm. n. 300 valokuvan animoitu kuvagalleria, jossa suurin osa kuvista on allekirjoittaneen kamerasta - sekä konsertissa, että bändin toukokuisen musiikkivideon kuvauksissa otettuja valokuvia. Myös dvd:n valikkojen taustakuvat ovat toukokuussa 2005 kuvatun "Ever-Frost" -videoinnin yhteydessä kuvaamiani otoksia. Viereinen kuva, Heinäpään Paskavuorella otettu kantrihenkinen kuoppajaiskuva löysi tiensä A4-fotona 1000 ensimmäisen Levykauppa ÄX:stä dvd-pakettinsa tilanneen arkistoihin, levy-yhtiö EMI Finlandin ostettua kuvani käyttöönsä.
Kiitokset vielä kerran Sentenced:in äijille että sain olla mukana kuoppaamassa orkesteria, vieläkin meinaa tulla tippa linssiin kun maahanpanijaisten kunniaksi järjestetyn konsertin dvd-taltiointi lähestyy loppuaan.
Aiheesta annetut kansainväliset creditsit
.

Aiempien vuosien hääkuvausten satoa on nyt lisätty Valokuvaus - Muotokuvat - Hääkuvaus osioon.

Viikonlopun kuvauskeikka Hiukkavaaraan, asiakkaana IT-lehti (www.it-lehti.fi), Invalidiliiton Oulun asumispalveluyksikön Jouni Qveflanderin ja MPKRY:n järjestämälle valtakunnan ensimmäiselle vaikeasti liikuntavammaisten maastoleirille oli mieluisa kokemus. Ohjelmaa oli metsän siimeksessä kuin omilla kertausharjoituksilla, tällä kertaa vain sillä erotuksella, että tehtävänäni oli tallentaa tuo viikonloppu tapahtumineen IT-lehden kesäkuun numeron kuvitustarpeisiin.
Kuinka ollakkaan, sattuipa että ohjaajana tuolla leirillä oli oma armeija-aikainen joukkueenjohtaja, Mikkosen Antero, herra sotilasmestari vielä silloin vuoden 1993 alussa.
..."Rip Rap vauhtia! Joukkue!"...

Uudet jariaikio.com -nettisivut on vihdoinkin saatu julkaisukuntoon, mistä suuret kiitokset www.noxfin.com - ja nörttiveli Markulle. Sivujen päivittäminen helpottui huomattavasti entisestä, joten sisällön suhteenkin on siten lupa odottaa aiempaa enemmän. Tähän osioon tulee ajankohtaiset kuulumiset, viimeisimmät reissut ja uutiset mm. kuvauskeikoista joten eipä muuta kuin tervetuloa ja toivottavasti viihdyt uusituilla sivuillani!
kuva: vanhojen sivujen layout